Huom. Tämän sivun ohjeet neuvovat vanhan Moodle-version käytössä. Uusin versio tästä ohjesivusta löytyy todennäköisesti täältä: Suunnittele.

Suunnittele

MoodleDocsista
Loikkaa:valikkoon, hakuun


Kun valmistelet kurssia, jolla on myös verkkotyöskentelyä, suunnittele se samalla tavalla pedagogisista tavoitteista lähtien kuten kaikki opetuksesi. Verkkotyöskentely kannattaa kuitenkin ohjeistaa opiskelijoille erityisen huolellisesti ja yksikäsitteisesti, sillä verkossa on vaikeampi paikata väärintulkintoja ja unohduksia kuin kasvokkain työskennellessä.

Linjakkaan opetuksen mukaisesti (esim. Laadukkaasti verkossa -kirjan ensimmäinen luku) mieti

  1. oppimistavoitteet
  2. tavoitteiden saavuttamisen mittaus eli arviointi
  3. työskentelytavat, jotka tukevat oppimistavoitteita ja arviointia
  4. valitse ne työvälineet, joilla työskentely on mielekkäintä toteuttaa

Jos ja kun päädyt verkkotyöskentelyyn, tutustu tämän opassivuston työkaluesittelyihin ja ohjeisiin, suunnittele koko kurssin työskentely mielellään ensin kynällä ja paperilla, ja toteuta kurssialue kun tiedät, mitä haluat. Opetusteknologiakeskus järjestää koulutuksia eri verkkotyövälineisiin tutustumiseksi, työpajoja koulutuksissa käyneille omien kurssisuunnitelmien toteuttamiseksi sekä päivystystä pulmatilanteisiin.

Toteuta suunnitelmasi

Tutustu kurssin rakennusprosessiin ja Moodlen tarjoamiin työkaluihin (=aktiviteetteihin), jotta voit varmistaa, että kurssityöskentelyn suunnitelmasi voidaan toteuttaa myös käytännössä!