Ero sivun ”Suoritusten seuranta” versioiden välillä

MoodleDocsista
Loikkaa:valikkoon, hakuun
p (→‎Miksi hyödyntää edistymisen seurantaa?: linkki Rajoita pääsy sisältöön)
 
(32 välissä olevaa versiota 3 käyttäjän tekeminä ei näytetä)
Rivi 1: Rivi 1:
{{Opeta}} {{Moodle 3.11}}
{{Moodle-kurssialueen hallinta}}
Jos käytät vanhempaa Moodlen versiota, ks . [[Suoritusten seuranta ennen versiota 3.11]]


Suoritusten seurannan avulla opettajana voit määritellä Moodlen sisältöihin ehtoja, jolla ko. aineisto tai aktiviteetti merkitään opiskelijalle tehdyksi automaattisesti. Ehto voi olla esimerkiksi aineiston avaaminen tai tietyn pistemäärän saavuttaminen tentistä. Sisältö voi tulla merkityksi myös siten, että opiskelija itse merkitsee tehtävän tehdyksi.
{{Malline:Työn Alla}}


Katso esittelyvideo Suoritusten seuranta Moodle 3.11 -versiossa
Suoritusten seurannan avulla opettajana voit määritellä Moodlen sisältöihin ehtoja, jolla ko. aineisto tai aktiviteetti merkitään opiskelijalle tehdyksi automaattisesti. Ehto voi olla esimerkiksi aineiston avaaminen tai tietyn pistemäärän saavuttaminen tentistä. Kohde voi tulla merkityksi myös siten, että opiskelija itse merkitsee tehtävän tehdyksi.


https://www.youtube.com/watch?v=GyXFdhwSRLs
Katso esittelyvideo (englanniksi 3:20 min):
<youtube></nowiki>https://youtu.be/oj_c9ykCPgI?si=4YSUlL8HJ6rgkwO0<nowiki></youtube>


Tässä englanninkielisessä [https://docs.moodle.org/311/en/images_en/2/24/activity_completion14-04-2020.pdf PDF-tiedostossa on kootusti suoritusten seurannan ehdot aktiviteeteittain (Dag Klimas)].
Opettaja voi myös merkitä tehtävän tehdyksi opiskelijan puolesta.
===Edistymisen seurannan käyttö===
====Miksi hyödyntää edistymisen seurantaa?====
*Opettajana voit seurata opiskelijoiden edistymistä kurssilla. Opiskelijat näkevät tarkistuslistalta tekemänsä tehtävät.
*Edistymisen seurannan voi kytkeä [[Kurssin suoritus]] -toimintoon. Kun opiskelija tekee vaaditut tehtävät, hän saa kurssin suoritettua.
*Sen voi kytkeä myös [[Rajoita pääsy]] -asetukseen, jolloin opettaja voi asettaa ehdot opiskelijan etenemiselle kurssilla (esim. tehtävä pitää olla palautettu ennen kuin voi tehdä tentin).
*Voit määritellä edistymisen seurannan ehdot useampaan kurssin sisältöön yhdellä kertaa (Toimintovalikko > Kurssin suoritus > Usean aktiviteetin muokkaus).
====Edistymisen seurannan näkymä====
Opettaja päättää, otetaanko suoritusten seuranta käyttöön kurssin asetuksissa: ''Toimintovalikko > Muokkaa asetuksia > Suoritusten seuranta > Ota opiskelijoiden suoritusten seuranta käyttöön'' (Boost-teema) tai Ylläpito-lohkosta (Classic-teema).  


'''HUOM. TÄMÄ SIVU ON PÄIVITYKSESSÄ!'''
Lisäksi opettaja
*määrittää ''määräaikojen näkyvyyden kurssin etusivulla'' kohdassa Toimintovalikko > Muokkaa asetuksia > Näkyvyyteen liittyvät asetukset > Näytä aktiviteettien päivämäärät.
*määrittää ''edistymisen seurannan ehtojen'' näkyvyys ''kurssin etusivulla'' kohdassa Toimintovalikko > Muokkaa asetuksia > Suoritusten seuranta > Näytä aktiviteettien suorittamisen ehdot.
Huomaa, että ehdot ja määräajat näkyvät aina kohteen avaamalla vaikkei tietoa näytettäisi kurssin etusivulla.
=====Ehdot ja päiväykset näkyvät kurssin etusivulla  =====
[[Tiedosto:m311 kurssinetusivu opiskelijan-nakyma.jpg|pienoiskuva|Kurssin etusivu, kun edistymisen seuranta on päällä|alt=|keski]]
=====Ehtojen ja päiväysten näkyminen aktiviteetissa/aineistossa =====
[[Tiedosto:m311 edistymisenseuranta keskustelu opiskelijanakyma.jpg|pienoiskuva|Edistymisen seurannan näkymä keskustelualueella|alt=|keski]]
====Manuaalinen/käsin merkitseminen====
* Kun käytössä on manuaalinen "Merkitse tehdyksi"-painike, se näkyy aina kurssin etusivulla, kun käytössä on aineistotyyppi Ohjeteksti, Tiedosto tai Verkko-osoite.
* Kohteet voidaan merkitä tehdyksi ko. sisällön omalla sivulla. Tämä helpottaa liikkumista tehtävästä toiseen, sillä merkitsemistä ei tarvitse mennä tekemään etusivun painikkeiden kautta.
[[Tiedosto:m311 edistymisenseuranta sivu manuaalinenmerkintänäkymä.jpg|pienoiskuva|alt=|keski]]
=== Edistymisen seurannan asetukset ===
Eri aineistoissa/aktiviteeteissa on erilaiset suoritusehdot.


Tässä englanninkielisessä [https://docs.moodle.org/311/en/images_en/2/24/activity_completion14-04-2020.pdf PDF-tiedostossa on kootusti suoritusten seurannan ehdot aktiviteeteittain (Dag Klimas)].


 
Esimerkkejä:  
= Opiskelijoiden edistymisen asetukset =
* [[Sivu]]-aineistotyypissä voi valita suorituksen ehdoksi "Vaadi avaaminen - Opiskelijan on avattava tämä kohde, jotta kohde merkitään tehdyksi".
Englanniksi ks. https://docs.moodle.org/311/en/Activity_completion_settings
* [[Tentti]]-aktiviteetissa voi vaatimuksena olla "Vaadi läpäisyarvosana".
 
 
Eri aktiviteeteissa on erilaiset suoritusehdot. Esimerkiksi
* [[Sivu]]-aineistotyypissä voi valita suorituksen ehdoksi "Vaadi avaaminen - Opiskelijan on avattava tämä kohde, jotta kohde merkitään tehdyksi" ja
* [[Tentti]]-aktiviteetissa voi vaatimuksena olla "Vaadi läpäisyarvosana" ja
* [[Keskustelualue]]-aktiviteetissa "Opiskelijan täytyy vastata keskusteluun tai aloittaa uusi".
* [[Keskustelualue]]-aktiviteetissa "Opiskelijan täytyy vastata keskusteluun tai aloittaa uusi".
==Suoritusten seuranta ==
[[Tiedosto:m311 edistymisenseuranta ehdot keskustelu.jpg|keski|pienoiskuva|Keskustelualueen edistymisen seurannan ehdot.]]
Asetuksien kohdassa ''Opiskelijoiden edistyminen'' on valittavana kole vaihtoehtoa kohdassa ''Suoritusten seuranta'':
[[Tiedosto:m311 edistymisenseuranta ehdot tentti.jpg|keski|pienoiskuva|Tentti-aktiviteetin edistymisen seurannan ehdot.]]
*''Älä huomioi opiskelijoiden edistymisen seurannassa'' - sisältö ei ole seurannassa, jolloin se ei näy esimerkiksi Edistymisen seuranta -lohkossa
[[Tiedosto:m311 edistymisenseuranta ehdot tehtävä.jpg|keski|pienoiskuva|Tehtävä-aktiviteetin edistymisen seurannan ehdot.]]
*''Opiskelijat voivat itse merkitä tämän kohteen tehdyksi'' - opiskelijalla näkyy painike, jota klikkaamalla hän voi merkitä itse sisällön tehdyksi
====Suoritusten seuranta ====
*''Näytä tämä kohde tehdyksi kun ehdot täyttyvät'' - sisältö tulee tehdyksi automaattisesti opettajan määrittelemillä ehdoilla.
Asetuksissa kohdassa ''Opiskelijoiden edistyminen'' on valittavana kolme vaihtoehtoa kohdassa ''Suoritusten seuranta'':
===Vaadi avaaminen===
#''Älä huomioi opiskelijoiden edistymisen seurannassa'' - kohde ei ole seurannassa, jolloin se ei näy esimerkiksi Edistymisen seuranta -lohkossa
Kun tämä ehto on valittuna, opiskelijan täytyy avata ts. klikata ko. sisältö auki, jotta sisältö tulee suoritetuksi. Jos käytät muita ehtoja, älä valitse tätä ehtoa.
#''Opiskelijat voivat itse merkitä tämän kohteen tehdyksi'' - opiskelijalla näkyy painike, jota klikkaamalla hän voi merkitä itse kohteen tehdyksi
=== Vaadi arvosana ===
#''Näytä tämä kohde tehdyksi kun ehdot täyttyvät'' - kohde tulee tehdyksi automaattisesti opettajan määrittelemillä ehdoilla.
====Vaadi avaaminen====
Kun tämä ehto on valittuna, opiskelijan täytyy vain avata ts. klikata ko. kohde auki, jotta kohde tulee suoritetuksi. Jos käytät muita ehtoja, älä valitse tätä ehtoa.
==== Vaadi arvosana ====
* ''Opiskelijan on palautettava tehtävä saadakseen suoritusmerkinnän:'' Tehtävä tulee suoritetuksi heti kun opiskelija palauttaa tehtävän. Ehto ei vaadi opettajan arviointia.
* ''Opiskelijan on palautettava tehtävä saadakseen suoritusmerkinnän:'' Tehtävä tulee suoritetuksi heti kun opiskelija palauttaa tehtävän. Ehto ei vaadi opettajan arviointia.
* ''Opiskelijan on saatava tästä kohteesta arvosana, jotta kohde merkitään tehdyksi:'' Kun tämä ehto on valittuna, opiskelijan täytyy saada tehtävästä arviointi. Huomaa, että myös hylätyn arvosanan antaminen merkitsee tehtävän suoritetuksi - jos haluat, ettei tehtävä tule suoritetuksi, älä arvioi tehtävää.
* ''Opiskelijan on saatava tästä kohteesta arvosana, jotta kohde merkitään tehdyksi:'' Kun tämä ehto on valittuna, opiskelijan täytyy saada tehtävästä arviointi. Huomaa, että myös hylätyn arvosanan antaminen merkitsee tehtävän suoritetuksi tulemista - jos haluat, ettei tehtävä tule suoritetuksi, älä arvioi tehtävää.
==Tentti-aktiviteetti: Opiskelijoiden edistymisen asetukset==
====Tentti-aktiviteetti: Opiskelijoiden edistymisen asetukset====
=== Arvosanan asettaminen tentin suorittamiseksi===
===== Arvosanan asettaminen tentin suorittamiseksi=====
Opettajana voit asettaa suorituksen ehdot niin, että tentti näkyy editymisen seurannassa tehtynä kun hän saavuttaa vaaditun pistemäärän:
Opettajana voit asettaa suorituksen ehdot niin, että tentti näkyy edistymisen seurannassa tehtynä kun hän saavuttaa vaaditun pistemäärän.
#Mene Tentin asetuksiin kohtaan Arviointi > Hyväksymisraja
[[Tiedosto:quizpassfail.png|keski|pienoiskuva]]
#Syötä hyväksymisraja esim. 1
#Tallenna


Edistymisen seurannassa tentti näkyy tehtynä/vihreänä, kun opiskelija on sen suoritettanut vaaditulla pistemäärällä, ja punaisella kun tentti on tehty hyväksymisrajaa pienemmällä pistemäärällä. Jos tentin voi tehdä useamman kerran, päivittyy se suoritusten seurantaa automaattisesti. Huom! Pisteet pitää julkaista opiskelijoille asetusten kohdassa Tuloksista näytetään opiskelijoille.


===Vaadi läpäisyarvosana===
Määrittele läpäisyarvosana tenttiin näin:
* Vaadi läpäisyarvosana: Kun läpäisyarvosana on määritelty, tentti merkitään suoritetuksi kun opiskelija saavuttaa hyväksymisrajan.
#Mene Tentin asetuksiin kohtaan Arviointi > Hyväksymisraja.
* Tai vaadi, että kaikki käytössä olevat suorituskerrat on käytetty: Jos tämä on valittuna, tentti tulee suoritetuksi kun kaikki suorituskerrat on käytetty vaikka hyväksymisrajaa ei ole saavutettu. Huomaa, että myös Vaadi läpäisyarvosana pitää olla valittuna.
#Syötä hyväksymisraja esim. 1.
#Tallenna.


====Require attempts in a quiz====
Quizzes may be automatically marked complete when one or more attempts have been submitted. This can be helpful for example when manually graded questions are included but the teacher wants the quiz to be complete before these questions are graded.
===Lesson completion settings===
The following settings are specific to the Lesson activity (in addition to the standard ones)


[[File:newlessonconditions.png|600px|linkki=Special:FilePath/newlessonconditions.png]]
Edistymisen seurannassa tentti näkyy tehtynä/vihreänä, kun opiskelija on sen suoritettanut vaaditulla pistemäärällä, ja punaisella kun tentti on tehty hyväksymisrajaa pienemmällä pistemäärällä. Jos tentin voi tehdä useamman kerran, päivittyy se suoritusten seurantaan automaattisesti. Huom! Pisteet pitää julkaista opiskelijoille asetusten kohdassa Tuloksista näytetään opiskelijoille.
====Require end reached====
=====Vaadi läpäisyarvosana=====
In order for the lesson to be marked complete, the student must go to the very last page of the lesson.
* ''Vaadi läpäisyarvosana'': Kun läpäisyarvosana on määritelty, tentti merkitään suoritetuksi, kun opiskelija saavuttaa hyväksymisrajan.
==== Require time spent====
* ''Tai vaadi, että kaikki käytössä olevat suorituskerrat on käytetty'': Jos tämä on valittuna, tentti tulee suoritetuksi kun kaikki suorituskerrat on käytetty vaikka hyväksymisrajaa ei ole saavutettu. Huomaa, että myös ''Vaadi läpäisyarvosana'' pitää olla valittuna.
In order for the lesson to be marked complete, the student must stay within the lesson pages for the time specified by the teacher here. The time can range from seconds to weeks. If they finish the lesson sooner, they will see an alert saying they did not reach the minimum time acceptable and may have to repeat the lesson.[[File:lessonstudentviewrequiretimespent.png|thumb|300px|center|Student message if the condition is not met.|linkki=Special:FilePath/lessonstudentviewrequiretimespent.png]]
=====Vaadi suorituskerrat=====
===Assignment completion settings===
Tentti näkyy automaattisesti suoritettuna, kun yksi tai useampi suorituskerta on käytetty. Tämä toiminto on hyödyllinen esimerkiksi silloin kun opettaja haluaa, että tentti tulee suoritetuksi ennen kuin tentin esseevastaukset on manuaalisesti arvioitu.
=====Student must submit to this activity to complete it=====
====Oppitunti: Opiskelijoiden edistymisen asetukset====
This setting means that an assignment may be considered as completed once the student has submitted it but before the teacher has had time to grade it.
Nämä asetukset liittyvät [[Oppitunti]]-aktiviteettiin (yleisten asetusten lisäksi).
===Forum completion settings===
[[Tiedosto:m311 edistymisenseuranta ehdot oppitunti.jpg|keski|alt=|kehyksetön]]
====Require posts====
=====Vaadi pääsy loppuun=====
For the forum to be classed as "complete" the student must either start a discussion or reply to a discussion. The total number of posts they must make can be specified in the box.
Opiskelijan on saavutettava oppitunnin loppusivu saadakseen suoritus aktiviteetista.
====Require discussions====
===== Vaadi suoritusaika=====
For the forum to be classed as "complete", the student must start a discussion topic. The number of posts they must make can be specified in the box. ''Note: this requirement cannot be satisfied using the "Single simple discussion" and the "Q and A" forum types, since students cannot create discussions in those two types.''
Oppitunti tulee suoritetuksi, kun opiskelija on tehnyt Oppituntia opettajan määrittelemän ajan. Aika voi vaihdella sekunneista viikkoihin. Jos opiskelija tekee Oppitunnin liian nopeasti, hän saa ilmoituksen, että vähimmäisaikaa ei ole saavutettu ja että Oppitunti on tehtävä uudestaan.
====Require replies====
[[Tiedosto:lessonstudentviewrequiretimespent.png|keski|pienoiskuva]]
For the forum to be classed as "complete" the student must reply to a discussion. The number of posts they must make can be specified in the box.
===Expect completed on===
When a date is entered here for an activity (e.g. Forum, Choice), or for a resource, such as a Page or Folder, the expected completion date will be displayed in the [[Timeline block]].[[File:expectedcompletion.png|center|thumb|600px|Add a date to display to students.|linkki=Special:FilePath/expectedcompletion.png]]
==Locked completion options==
If at least one person has completed an activity, completion options are 'locked'. This is because changing these options may result in unexpected behaviour. For example, if somebody has ticked an activity as manually completed, and you then set it to automatic completion, the activity will become unticked - very confusing for the student who had already ticked it!
:''Tip:'' It is best not to unlock options unless you are sure it won't cause problems - for example, if you know that students don't have access to the course yet, so it will only be staff who have marked the activity completed when testing.
==What happens when you unlock==
Once you unlock options and then click 'Save changes', all completion information for the activity will be deleted and, if possible, regenerated according to the new settings.
*If the new completion option is manual, everyone will be set to 'not completed' regardless of any previous setting.
*If it is automatic then, depending on the options chosen, the system may or may not be able to construct a correct current value for everyone.
**The 'viewed' requirement will not work - even if a student has viewed the activity before, it will not be marked completed until they view it again.
**Most other options will be recalculated successfully.
If you change completion options while a student is logged in, they may not see the changes for some minutes.
== Required site settings ==
To use activity completion, the feature needs to be enabled for the site by an administrator as follows:
*In ''Administration > Site administration > [[Advanced features]]'' check the "Enable completion tracking" box.
*The admin may also set the default completion tracking setting when adding new activities, choosing from 'Do not indicate completion' or ' Use activity default'.
{|
|[[File:26defaultactivtycompletion.png|thumb|400px|Selecting the default completion tracking setting|linkki=Special:FilePath/26defaultactivtycompletion.png]]
|}There is currently no way for an administrator to globally choose or change these Activity level defaults: all modules have the 'Activity default' set to 'Manual'. These defaults can only be changed on a course by course basis using the [[Activity completion settings#Changing activity completion settings in bulk|Default activity completion]] tab.
*Click the 'Save changes' button
==Required course settings==
Completion tracking in a course may be disabled/enabled and shown/hidden from the actions menu >Edit settings (Boost theme) or via the course administration block (Classic theme). {{New features}} Completion tracking may be set to show or hide conditions on the course page. Manual completion for Label, URL and File will still display the 'Mark as done' button even when completion conditions are hidden.


All activity completion conditions are now also visible when clicking into an activity, even when the completion conditions are hidden on the course page.


Manual completion may now be done from within the activity, meaning learners can move directly from one activity to the next, without going back to the main course page.
====Tehtävä-aktiviteetti: Opiskelijoiden edistymisen asetukset ====
== Changing activity completion settings in bulk==
=====Opiskelijan on palautettava tehtävä saadakseen suoritusmerkinnän=====
Within a course, the default settings for activity completion may be changed and several activities may have their completion settings updated at once, from the tabs in the Course completion screen.
Tämä valinta merkitsee tehtävän suoritetuksi kun opiskelija palauttaa tehtävän, jo ennen kuin opettaja arvioi palautuksen.
====Keskustelualue-aktiviteetti: Opiskelijoiden edistymisen asetukset ====
=====Vaadi kirjoituksia=====
Jotta keskustelu tulee suoritetuksi, opiskelijan täytyy vastata keskusteluun tai aloittaa uusi. Määrittele vaadittava viestien määrä sille varattuun kenttään.
=====Vaadi keskustelua=====
Jotta keskustelu tulee suoritetuksi, opiskelijan pitää aloittaa keskustelu. Määrittele vaadittava aloitusten määrä sille varattuun kenttään. Huom. Tätä ehtoa ei voi käyttää ''Yksi keskustelu'' tai ''Kysymys- ja vastausalue'' -keskustelualuetyypeissä, koska niissä opiskeloija ei voi itse aloittaa keskusteluja.
=====Vaadi vastauksia=====
Jotta keskustelu tulee suoritetuksi, opiskelijan on vastattava keskusteluihin. Määrittele vaadittava viestien määrä sille varattuun kenttään.
====Oltava tehtynä====
Kun päivämäärä määritellään aktiviteettiin (esim. Keskustelualue tai Valinta) tai aineistoon (esim. Sivu tai Kansio), määräaika (ao. kuvassa 1) näytetään Aikajana-lohkossa (ao. kuvassa 2) Katsaus kursseistani -näkymässä.
[[Tiedosto:expectedcompletion.png|keski|pienoiskuva]]
====Suoritusehtojen lukittuminen====
Kun yksikin osallistuja tekee suorituksen, opiskelijoiden edistymisen asetukset lukittuvat. Jos lukitsemisen jälkeen haluat muuttaa asetuksia, sisällön aiempi suoritusmerkintä poistuu. Tämä aiheuttanee opiskelijoissa hämmennystä. '''Näin ollen opiskelijoiden edistymisen asetukset kannattaa määritellä vasta, kun olet varma asetuksista.'''
=====Mitä tapahtuu, jos poistaa lukituksen suoritusvalinnoista=====
Kun klikkaat ''Poista lukitus suoritusvalinnoista'' ja tallennat muutokset, kaikki suorituksen seurannat ko. sisällöstä poistuu. Jos olet määritellyt uudet ehdot, ne tulevat voimaan.
*Jos uusi ehto on "Opiskelijat voivat itse merkitä tämän kohteen tehdyksi", kaikkien aiempi suoritusmerkintä muuttuu suorittamattomaksi huolimatta edellisistä asetuksista.
*Riippuen ehdosta, Moodle saattaa päivittää tehtävän tehdyksi kurssin osallistujille.
**Jos ehtona on sisällön avaaminen, kohde muuttuu opiskelijalla tekemättämäksi huolimatta siitä, onko opiskelija avannut sisällön aiemmin.
**Suurin osa muista ehdoista päivittyy oikein ehtoja muokatessa kesken kurssin.
Jos ehtoa päivittää opiskelijan ollessa kurssilla, päivitykset näkyvät heillä muutaman minuutin viiveen jälkeen.
====Kurssin asetukset ====
Edistymisen seurannan voi laittaa päälle ja pois kurssin Toimintovalikosta kohdasta ''Muokkaa asetuksia > Suoritusten seuranta > Ota opiskelijoiden suoritusten seuranta käyttöön = Kyllä/Ei'' (Boost-teema) tai Ylläpitovalikosta (Classic-teema).


[[File:activitycompletiondefaultbulk.png|600px|linkki=Special:FilePath/activitycompletiondefaultbulk.png]]
Kohdassa ''Näytä aktiviteettien suorittamisen ehdot'' opettajana voit myös päättää, näkyykö suoritusehdot kurssin etusivulla ko. aktiviteetin alapuolella. Ehdot näkyvät aina avaamalla ko. aktiviteetti/aineisto. Jos kyseessä on kohde Ohjeteksti, Verkko-osoite tai Tiedosto, jonka opiskelija itse merkitsee tehdyksi, näkyy ehto "Merkitse tehdyksi" aina etusivulla.
====Useiden aktiviteettien muokkaus====
Voit muuttaa kurssin suorituksen seurannan oletusasetuksia tai useamman sisällön suorituksen seurannan ehtoja yhdellä kertaa kohdassa ''Toimintavalikko > Kurssin suoritus''.
[[Tiedosto:m311 useidenaktiviteetienmuokkaus.jpg|keski|alt=|600x600px]]
'''Aktiviteettien oletusasetukset''' Voit valita yhden tai useamman aktiviteetin tai aineiston, ja määritellä niille haluamasi oletusasetuksen suorituksen seurannan ehdoiksi. Jos esimerkksi haluat, että tentit ovat läpäisty aina tietyllä pistemäärällä, voit määritellä sen täällä. Huomaa, että oletusasetus tulee vain niihin kohteisiin, jotka on lisätty oletusasetusten muuttamisen jälkeen.


'''Default activity completion''' allows you to select one or more course activities or resources and change their default settings (usually 'manual') to a setting of your choice. For example, if you always want your quizzes to be completed with a specific passing grade, you can specify this here. If you always want assignments to be completed when submitted, you can specify this here. Note that the altered settings only apply to items added after the change, not to existing items on the course page.
'''Useiden aktiviteettien muokkaus''' Voit määritellä haluamasi edistymisen seurannan ehdot yhteen tai useampaan olemassaolevaan kohteeseen samalla kertaa. Esimerkiksi jos haluat, että neljään tenttiin muutetaan sama läpäisyarvosana ehdoksi, voit tehdä sen täällä.
=== Raportti: Aktiviteettien suoritus  ===
Opettaja näkee edistymisen seurannan raportin kohdasta ''Toimintovalikko > Lisää > Raportit > Aktiviteettien suoritus'' (Boost-teema) tai Ylläpitolohkosta (Classic-teema)


'''Bulk edit activity completion''' allows you to change the completion requirements of one or several existing activities in one step. For example, if you have four quizzes with manual activity completion, you can bulk edit them so that all four require a grade to be marked complete.
Raportissa opettaja voi merkitä sisällön suoritetuksi opiskelijan puolesta klikkaamalla ko. kohdetta opiskelijan kohdalla.
==== Suoritusten seurannan käyttö ====


 
Raportissa kohteita voi suodattaa aktiviteettityypin, aktiviteettien Moodle-alueen järjestyksen tai aakkostaen opiskelijan nimen mukaan. {{Moodle 3.11}}
Englanniksi ks. https://docs.moodle.org/311/en/Using_Activity_completion
====Kuvakkeet====
 
{| class="wikitable"
 
! colspan="3" style="text-align:left" |Automaattinen vs. manuaalinen edistymisen seuranta
 
|-
 
|[[Tiedosto:completion-auto-n.svg|vasen|kehyksetön|25x25px]]
 
|Ruutu, jossa katkonaiset ääriviivat
 
|Kohde tulee suoritetuksi automaattisesti. Esimerkiksi Tentti-aktiviteetissa kun valittuna "Näytä tämä kohde tehdyksi kun ehdot täyttyvät".
== Yleistä edistymisen seurannasta ==
|-
{| style="padding: 20px; margin-left:20px; margin-bottom:20px; border:solid; border-color:#aaa; border-width:1px; text-align:left; background-color:#ddffdd;"
|[[Tiedosto:completion-manual-n.svg|vasen|kehyksetön|25x25px]]
|Ruutu, jossa kiinteät ääriviivat
|Opiskelija merkitsee itse kohteen tehdyksi. Esimerkiksi Tiedosto-aineistossa, jossa valittuna "Opiskelijat voivat itse merkitä tämän kohteen tehdyksi".
|-
! colspan="3" style="text-align:left" |Suorituksen tila
|-
|[[Tiedosto:completion-manual-n.svg|vasen|kehyksetön|25x25px]][[Tiedosto:completion-auto-n.svg|kehyksetön|25x25px]]
|Tyhjä ruutu
|Kohdetta ei ole suoritettu.
|-
|[[Tiedosto:completion-manual-y.svg|vasen|kehyksetön|25x25px]][[Tiedosto:completion-auto-y.svg|vasen|kehyksetön|25x25px]]
|Sininen merkki
|Kohde tehty, eikä läpäisyarvosana ole käytössä. Esimerkiksi hyväksymisrajaa ei ole ko. aktiviteetissa tai sitä ei ole määritelty.
|-
|[[Tiedosto:completion-auto-pass.svg|vasen|kehyksetön|25x25px]]
|Vihreä merkki
|Suoritettu vaaditulla arvosanalla.
|-
|[[Tiedosto:completion-auto-fail.svg|vasen|kehyksetön|25x25px]]
|Punainen ruksi
|Kohdetta ei ole suoritettu eikä suoritus ole mahdollinen. Esimerkiksi kaikki Tentti-aktiviteetin suorituskerrat on käytetty saavuttamatta läpäisyarvosanaa.
|-
! colspan="3" style="text-align:left" |Opettaja merkinnyt tehtävän tehdyksi
|-
|-
|
|[[Tiedosto:completion-auto-y-override.svg|vasen|kehyksetön|25x25px]][[Tiedosto:completion-manual-y-override.svg|vasen|kehyksetön|25x25px]]
Kun edistymisen seuranta otetaan käyttöön:
* opiskelijat voivat seurata kurssilla edistymistään
** kurssin etusivulla "tarkistuslistan" avulla
** [[Kurssisuoritusten tila]] -lohkon avulla
** [[Edistymisen seuranta|Edistymisen seuranta -lohkon]] tai [[Suoritusmittari|Suoritusmittari -lohkon]] avulla ja/tai
** Katsaus kursseistani -sivun suoritusjanan (vanhoissa Moodlen versioissa ympyrädiagrammi) avulla.
* opettajana voit näppärästi seurata kurssilaisten edistymistä
** Aktiviteettien suoritus -raportista
** [[Kurssisuoritusten tila]] -lohkon raportista
* voit hallinnoida suoritusten seurantaa [[Kurssin suoritus]] -kohdassa (Asetukset-lohko)
* voit hyödyntää Rajoita pääsy -asetuksen kohtaa Aktiviteetin suoritus, jonka avulla voit esimerkiksi päästää opiskelijan etenemään kurssilla vasta kun edellinen tehtävä on tehty.
'''Huomaa, että edistymisen seuranta ei ole kytköksissä arviointikirjaan.'''
 
Ks. yleisesittely
<vimeo>https://vimeo.com/329288781</vimeo>
Video englanniksi: [https://www.youtube.com/watch?v=5iZp-9KuD84 Activity completion: Moodle 3.4]
|}
Ks. video
 
Tarkempi ohje:
 
Jos Suoritusten seuranta ei ole päällä kurssialueellasi, laita se päälle: [[Asetukset-valikko]] > Ylläpito > Muokkaa asetuksia > Suoritusten seuranta: &quot;Ota opiskelijoiden suoritusten seuranta käyttöön&quot;. [[Muokkaa asetuksia|Ks. tarkempi ohje.]]
 
[[Image:m28_muokkaa_asetuksia_ss.png]]
 
Asetukset-valikon kohdasta [[Kurssin suoritus]] voit muokata kurssin suoritusasetuksia.
== Ehtojen määrittely ==
Tämän jälkeen kaikkien aktiviteettien ja aineistojen (esim. keskustelu, tehtävä, tentti, tiedosto, sivu) asetuksiin tulee uusi asetus Opiskelijoiden edistyminen.
 
Suoritusten seurannalle on kolme erilaista vaihtoehtoa:
* '''Älä huomioi opiskelijoiden edistymisen seurannassa:''' Valitse, jos et halua aineistoa/aktiviteettia seurantaan.
* '''Opiskelijat voivat itse merkitä tämän kohteen suoritetuksi:''' Opiskelijat voivat itse rastittaa aktiviteetin/aineiston tehdyksi. Pitkillä kurssialueilla tämä toimii opiskelijan tarkistuslistana, että kaikki esim. vaadittavat aineistot on käyty läpi.
* '''Näytä tämä kohde suoritetuksi kun ehdot täyttyvät:''' Voit asettaa tarkempia automaattiehtoja suoritukselle, esim. arvosana tiettyyn päivämäärään mennessä, kuten alla esimerkkikuvassa on valittu.
[[Image:m28_suoritusten_seuranta_valinnat.png]]
 
Määrittele seuraavaksi, millä ehdoilla aineisto/aktiviteetti on suoritettu. Ehdot vaihtelevat hieman eri aktiviteettien välillä.
 
Keskustelu-aktiviteetissa voit määritellä, kuinka monta keskustelun aloitusta ja/tai vastausta opiskelijan pitää laittaa alueelle, jotta aktiviteetti on edistymisen seurannassa tehty.
[[File:m33 keskustelu seuranta.PNG|thumb|500px|center]]
Tehtävä-aktiviteetissa voi ehtona olla se, että opettaja arvioi tehtävän. Huomaa, että myös hylätyn arvioinnin saaneet näkyvät tehtyinä.
[[File:m33 tehtävä edistyminen.PNG|thumb|500px|center]]
Tentti-aktiviteetissa voit määritellä läpäisyarvosanan, jonka saatuaan tentti näkyy edistymisen seurannassa tehtynä.
[[File:m33 tentti edistyminen.PNG|thumb|500px|center]]
Kun Oltava tehtynä -päivämäärä on otettu käytöön, ajankohta näkyy [[Katsaus kursseistani|Katsaus kursseistani]] -sivulla Aikajana-välilehdellä. {{Moodle 3.3}}
 
Voit muokata suoritusten seurannan kurssikohtaisia oletusasetuksia sekä muuttaa useamman aineiston/aktiviteetin ehtoja yhdellä kertaa Asetukset-lohkon kohdasta [[Kurssin suoritus]]. Ks. video [https://youtu.be/q987DAm6sYM/ Activity Completion Enhancements In Moodle 3.3].
== Suoritusten seuranta opettajana ==
Kun suoritusten seuranta on otettu käyttöön kurssialueen tasolla ja lisäksi vähintään yhdessä aktiviteetissa, kurssialueen '''Asetukset'''-lohkon '''Raportit'''-kohtaan tulee lisäalakohta ''''Aktiviteettien suoritus'''', jossa näkyy yhteenveto kaikkien opiskelijoiden edistymisestä kussakin seurantaan lisäämästäsi aineistosta ja aktiviteetista. Raportissa näkyvät opiskelijatiedot ovat opiskelijan nimi, opiskelijanumero, sähköpostiosoite ja käyttäjätunnus.


[[Image:m28_suoritusten_seuranta_raportti.png]]


Opettaja voi ottaa käyttöön myös Kurssisuorituksen tila -lohkon, josta opettaja pääsee katsomaan kurssin raporttia.
[[Tiedosto:completion-manual-n-override (1).svg|vasen|kehyksetön|25x25px]]
== Suoritusten seuranta opiskelijana ==
|Ruutu, jossa punaiset ääriviivat
{| style="padding: 20px; margin-left:20px; border:solid; border-color:#aaa; border-width:1px; text-align:left; background-color:#ddffdd;"
|Opettaja on merkinnyt tehtävän tehdyksi opiskelijan puolesta.
|-
|
Opettajasi on saatanut tarjota sinulle mahdollisuuden seurata ja kirjata edistymistäsi kurssialueella (ja samalla saada itselleen mahdollisuuden seurata kaikkien kurssialueen opiskelijoiden edistymistä). Moodlessa tämä tehdään toiminnallisuudella Suoritusten seuranta, joka mahdollistaa sekä opiskelijoiden omat muistiinpanonomaiset merkinnät että automaattiset suoritusmerkinnät opettajan asettamien suoritusehtojen mukaan.
 
Käytä suoritusten seurantaa esimerkiksi
* muistiinpanoina itsellesi siitä, mitkä opettajan jakamat materiaalit olet jo lukenut ja mitkä ovat vielä lukematta
* tehtyjen tehtävien suoritusten seuraamiseen
|}
|}
== Opiskelija näkee oman edistymisensä ==
==Edistymisen seuranta ja lohkot==
Kun opettaja on ottanut suoritusten seurannan käyttöön kurssialueella ja vähintään yhdessä kurssialueen aktiviteetissa, näkee opiskelija kurssialueen otsikkopalkissa tekstin '''Oma edistymiseni''' ja sen vieressä infokentän, josta saa lisätietoa. Opiskelija näkee jokaisen aineiston ja aktiviteetin kohdalla ruudun keskipalstan oikeassa reunassa, kuten kuvassa alla. Suoritusmerkinnöissä on neljä vaihtoehtoa:
Edistymisen seurannan tukena voi hyödyntää lohkoja:
* Ruutu tyhjänä, kuten alla "Kurssin suorituskriteerit...": opiskelija saa itse merkitä aineiston/aktiviteetin tehdyksi, mutta ei ole vielä niin merkinnyt
*[[Edistymisen seuranta-lohko]]
* Ruutu sinisellä ruksilla, kuten alla "Kurssin aikataulusuunnitelma": opiskelija on merkinnyt itse aineiston/aktiviteetin suoritetuksi
*[[Kurssisuoritusten tila]]
* Katkoviivaruutu tyhjänä, kuten alla "Esitietokysely...": opiskelija ei vielä läpäissyt opettajan asettamaa automaattista suoritusehtoa
* Katkoviivaruutu sinisellä ruksilla, kuten alla "Kurssin lukemisto": opiskelija on läpäissyt opettajan asettaman automaattisen suoritusehdon.
* Katkoviivaruutu vihreällä ruksilla, kuten alla "Ensimmäinen oppitunti": opiskelija on läpäissyt opettajan asettaman automaattisen suoritusehdon hyväksymisrajan ylittävällä arvosanalla
[[Image:m29_oma_edistymiseni.png]]


Opiskelija näkee edistymistään kuvaavaan ympyrädiagrammin myös [[Katsaus kursseistani|Katsaus kursseistani -sivulla]]. Diagrammi näyttää, kuinka monta prosenttia edistymisen seurannassa mukana olevista toiminnoista Moodlessa on tehty. Huom. Vaikka diagrammin mukaan olisit tehnyt 100 % kurssista, se ei välttämättä tarkoita että kurssi olisi suoritettu: opettaja ei välttämättä ole määritellyt edistymisen seurantaan kaikkia kurssin pakollisia tehtäviä ja tenttejä. {{Moodle 3.3}}
[[en:Activity completion]]
== Suoritusten seuranta käyttöön - vaihe vaiheelta ==
# Tarkista, että suoritusten seuranta on päällä kurssillasi: '''Asetukset'''-lohko kohta '''Muokkaa asetuksia''', sieltä kohdasta '''Suoritusten seuranta''' valitse "Ota opiskelijoiden suoritusten seuranta käyttöön" > "Kyllä" > Tallenna muutokset.
# Laita tämän jälkeen suoritusten seuranta päälle'' jokaisessa sellaisessa aineistossa ja aktiviteetissa'', jonka haluat olevan mukana edistymisen seurannassa: ko. aineiston tai aktiviteetin '''Asetukset'''-lohkosta''' Muokkaa asetuksia''', sieltä asetusryhmä '''Aktiviteettien suoritus''', jossa pudotusvalikosta Suoritusten seuranta on valittava tarpeen mukaan joko <br>
## '''Opiskelijat voivat manuaalisesti merkitä tämän aktiviteetin suoritetuksi''', jolloin opiskelijalla näkyy kurssialueella rastittava ruutu ko. aktiviteetin kohdalla
## '''Näytä aktiviteetti suoritetuksi kun ehdot täyttyvät''', jolloin huomaa, että vaihtoehdot vaihtelevat aineisto- ja aktiviteettikohtaisten toiminnallisuuksien mukaan. Esim. keskustelualueella voit määritellä, montako viestiä osallistujien on kirjoitettava tai keskustelua aloitettava, että saa suoritusmerkinnän, mutta tiedostosta voit vain määritellä, että se pitää avata suoritusmerkinnän saamiseksi. Katso alta joitain esimerkkejä.
== Aktiviteettikohtaisia esimerkkejä suoritusten seurannan mahdollisuuksista==
''Huomaa, että on myös linjakasta kertoa opiskelijoille, miten tai millä perusteella heidän toimintaansa seurataan, joten muista kertoa valitsemistasi suoritusehdoista esim. tehtävänannon yhteydessä.''
=== Keskustelualue ===
Opiskelijan pitää kirjoittaa vähintään 5 viestiä, joista vähintään 2 uutta keskustelunaloitusta ja vähintään 3 vastausta toisten keskustelunavauksiin. Keskustelut on tehtävä tiettyyn pvm mennessä.
 
[[Image:m28_suoritusten_seuranta_keskustelualue.png]]
=== Opettajan jakama tiedosto tai sivu ===
Opiskelijan on avattava aineisto, jotta suoritusehdot täyttyvät. ''Huomaa, että aineiston avaaminen Moodlessa ei välttämättä tarkoita sen lukemista.'' Avaamista ei ole rajoitettu tehtäväksi tiettyyn määräaikaan mennessä.
 
[[Image:m28_suoritusten_seuranta_aineisto.png]]
=== Tehtävä ===
Opettajan on annettava tehtävästä arviointi, minkä jälkeen opiskelijalla näkyy suoritusmerkintä.'' Huomaa, että arvosana voi olla myös Hylätty tai 0/5.'' Tehtävä on jätettävä tiettyyn pvm mennessä.
 
[[Image:m28_suoritusten_seuranta_tehtava.png]]
=== Palaute ===
Suoritusmerkintä kirjataan kun opiskelija on vastannut palautekyselyyn tiettyyn pvm mennessä.
 
[[Image:m28_suoritusten_seuranta_palaute.png]]
== Edistymisen seuranta ja lohkot ==
Edistymisen seurannan tukena voi hyödyntää lohkoja:
* [[Edistymisen seuranta]]
* [[Suoritusmittari]]
* [[Kurssisuoritusten tila]]
[[Luokka: Opeta]][[Luokka: Moodle 3.11]]

Nykyinen versio 9. elokuuta 2024 kello 07.27


Tätä sivua ollaan päivittämässä ja se on vielä keskeneräinen, katso tarvittaessa englanninkielinen dokumentaatio tai Moodlen 3-version ohjeet.

Suoritusten seurannan avulla opettajana voit määritellä Moodlen sisältöihin ehtoja, jolla ko. aineisto tai aktiviteetti merkitään opiskelijalle tehdyksi automaattisesti. Ehto voi olla esimerkiksi aineiston avaaminen tai tietyn pistemäärän saavuttaminen tentistä. Kohde voi tulla merkityksi myös siten, että opiskelija itse merkitsee tehtävän tehdyksi.

Katso esittelyvideo (englanniksi 3:20 min):

Opettaja voi myös merkitä tehtävän tehdyksi opiskelijan puolesta.

Edistymisen seurannan käyttö

Miksi hyödyntää edistymisen seurantaa?

  • Opettajana voit seurata opiskelijoiden edistymistä kurssilla. Opiskelijat näkevät tarkistuslistalta tekemänsä tehtävät.
  • Edistymisen seurannan voi kytkeä Kurssin suoritus -toimintoon. Kun opiskelija tekee vaaditut tehtävät, hän saa kurssin suoritettua.
  • Sen voi kytkeä myös Rajoita pääsy -asetukseen, jolloin opettaja voi asettaa ehdot opiskelijan etenemiselle kurssilla (esim. tehtävä pitää olla palautettu ennen kuin voi tehdä tentin).
  • Voit määritellä edistymisen seurannan ehdot useampaan kurssin sisältöön yhdellä kertaa (Toimintovalikko > Kurssin suoritus > Usean aktiviteetin muokkaus).

Edistymisen seurannan näkymä

Opettaja päättää, otetaanko suoritusten seuranta käyttöön kurssin asetuksissa: Toimintovalikko > Muokkaa asetuksia > Suoritusten seuranta > Ota opiskelijoiden suoritusten seuranta käyttöön (Boost-teema) tai Ylläpito-lohkosta (Classic-teema).

Lisäksi opettaja

  • määrittää määräaikojen näkyvyyden kurssin etusivulla kohdassa Toimintovalikko > Muokkaa asetuksia > Näkyvyyteen liittyvät asetukset > Näytä aktiviteettien päivämäärät.
  • määrittää edistymisen seurannan ehtojen näkyvyys kurssin etusivulla kohdassa Toimintovalikko > Muokkaa asetuksia > Suoritusten seuranta > Näytä aktiviteettien suorittamisen ehdot.

Huomaa, että ehdot ja määräajat näkyvät aina kohteen avaamalla vaikkei tietoa näytettäisi kurssin etusivulla.

Ehdot ja päiväykset näkyvät kurssin etusivulla
Kurssin etusivu, kun edistymisen seuranta on päällä
Ehtojen ja päiväysten näkyminen aktiviteetissa/aineistossa
Edistymisen seurannan näkymä keskustelualueella

Manuaalinen/käsin merkitseminen

  • Kun käytössä on manuaalinen "Merkitse tehdyksi"-painike, se näkyy aina kurssin etusivulla, kun käytössä on aineistotyyppi Ohjeteksti, Tiedosto tai Verkko-osoite.
  • Kohteet voidaan merkitä tehdyksi ko. sisällön omalla sivulla. Tämä helpottaa liikkumista tehtävästä toiseen, sillä merkitsemistä ei tarvitse mennä tekemään etusivun painikkeiden kautta.

Edistymisen seurannan asetukset

Eri aineistoissa/aktiviteeteissa on erilaiset suoritusehdot.

Tässä englanninkielisessä PDF-tiedostossa on kootusti suoritusten seurannan ehdot aktiviteeteittain (Dag Klimas).

Esimerkkejä:

  • Sivu-aineistotyypissä voi valita suorituksen ehdoksi "Vaadi avaaminen - Opiskelijan on avattava tämä kohde, jotta kohde merkitään tehdyksi".
  • Tentti-aktiviteetissa voi vaatimuksena olla "Vaadi läpäisyarvosana".
  • Keskustelualue-aktiviteetissa "Opiskelijan täytyy vastata keskusteluun tai aloittaa uusi".
Keskustelualueen edistymisen seurannan ehdot.
Tentti-aktiviteetin edistymisen seurannan ehdot.
Tehtävä-aktiviteetin edistymisen seurannan ehdot.

Suoritusten seuranta

Asetuksissa kohdassa Opiskelijoiden edistyminen on valittavana kolme vaihtoehtoa kohdassa Suoritusten seuranta:

  1. Älä huomioi opiskelijoiden edistymisen seurannassa - kohde ei ole seurannassa, jolloin se ei näy esimerkiksi Edistymisen seuranta -lohkossa
  2. Opiskelijat voivat itse merkitä tämän kohteen tehdyksi - opiskelijalla näkyy painike, jota klikkaamalla hän voi merkitä itse kohteen tehdyksi
  3. Näytä tämä kohde tehdyksi kun ehdot täyttyvät - kohde tulee tehdyksi automaattisesti opettajan määrittelemillä ehdoilla.

Vaadi avaaminen

Kun tämä ehto on valittuna, opiskelijan täytyy vain avata ts. klikata ko. kohde auki, jotta kohde tulee suoritetuksi. Jos käytät muita ehtoja, älä valitse tätä ehtoa.

Vaadi arvosana

  • Opiskelijan on palautettava tehtävä saadakseen suoritusmerkinnän: Tehtävä tulee suoritetuksi heti kun opiskelija palauttaa tehtävän. Ehto ei vaadi opettajan arviointia.
  • Opiskelijan on saatava tästä kohteesta arvosana, jotta kohde merkitään tehdyksi: Kun tämä ehto on valittuna, opiskelijan täytyy saada tehtävästä arviointi. Huomaa, että myös hylätyn arvosanan antaminen merkitsee tehtävän suoritetuksi tulemista - jos haluat, ettei tehtävä tule suoritetuksi, älä arvioi tehtävää.

Tentti-aktiviteetti: Opiskelijoiden edistymisen asetukset

Arvosanan asettaminen tentin suorittamiseksi

Opettajana voit asettaa suorituksen ehdot niin, että tentti näkyy edistymisen seurannassa tehtynä kun hän saavuttaa vaaditun pistemäärän.

quizpassfail.png


Määrittele läpäisyarvosana tenttiin näin:

  1. Mene Tentin asetuksiin kohtaan Arviointi > Hyväksymisraja.
  2. Syötä hyväksymisraja esim. 1.
  3. Tallenna.


Edistymisen seurannassa tentti näkyy tehtynä/vihreänä, kun opiskelija on sen suoritettanut vaaditulla pistemäärällä, ja punaisella kun tentti on tehty hyväksymisrajaa pienemmällä pistemäärällä. Jos tentin voi tehdä useamman kerran, päivittyy se suoritusten seurantaan automaattisesti. Huom! Pisteet pitää julkaista opiskelijoille asetusten kohdassa Tuloksista näytetään opiskelijoille.

Vaadi läpäisyarvosana
  • Vaadi läpäisyarvosana: Kun läpäisyarvosana on määritelty, tentti merkitään suoritetuksi, kun opiskelija saavuttaa hyväksymisrajan.
  • Tai vaadi, että kaikki käytössä olevat suorituskerrat on käytetty: Jos tämä on valittuna, tentti tulee suoritetuksi kun kaikki suorituskerrat on käytetty vaikka hyväksymisrajaa ei ole saavutettu. Huomaa, että myös Vaadi läpäisyarvosana pitää olla valittuna.
Vaadi suorituskerrat

Tentti näkyy automaattisesti suoritettuna, kun yksi tai useampi suorituskerta on käytetty. Tämä toiminto on hyödyllinen esimerkiksi silloin kun opettaja haluaa, että tentti tulee suoritetuksi ennen kuin tentin esseevastaukset on manuaalisesti arvioitu.

Oppitunti: Opiskelijoiden edistymisen asetukset

Nämä asetukset liittyvät Oppitunti-aktiviteettiin (yleisten asetusten lisäksi).

Vaadi pääsy loppuun

Opiskelijan on saavutettava oppitunnin loppusivu saadakseen suoritus aktiviteetista.

Vaadi suoritusaika

Oppitunti tulee suoritetuksi, kun opiskelija on tehnyt Oppituntia opettajan määrittelemän ajan. Aika voi vaihdella sekunneista viikkoihin. Jos opiskelija tekee Oppitunnin liian nopeasti, hän saa ilmoituksen, että vähimmäisaikaa ei ole saavutettu ja että Oppitunti on tehtävä uudestaan.

lessonstudentviewrequiretimespent.png


Tehtävä-aktiviteetti: Opiskelijoiden edistymisen asetukset

Opiskelijan on palautettava tehtävä saadakseen suoritusmerkinnän

Tämä valinta merkitsee tehtävän suoritetuksi kun opiskelija palauttaa tehtävän, jo ennen kuin opettaja arvioi palautuksen.

Keskustelualue-aktiviteetti: Opiskelijoiden edistymisen asetukset

Vaadi kirjoituksia

Jotta keskustelu tulee suoritetuksi, opiskelijan täytyy vastata keskusteluun tai aloittaa uusi. Määrittele vaadittava viestien määrä sille varattuun kenttään.

Vaadi keskustelua

Jotta keskustelu tulee suoritetuksi, opiskelijan pitää aloittaa keskustelu. Määrittele vaadittava aloitusten määrä sille varattuun kenttään. Huom. Tätä ehtoa ei voi käyttää Yksi keskustelu tai Kysymys- ja vastausalue -keskustelualuetyypeissä, koska niissä opiskeloija ei voi itse aloittaa keskusteluja.

Vaadi vastauksia

Jotta keskustelu tulee suoritetuksi, opiskelijan on vastattava keskusteluihin. Määrittele vaadittava viestien määrä sille varattuun kenttään.

Oltava tehtynä

Kun päivämäärä määritellään aktiviteettiin (esim. Keskustelualue tai Valinta) tai aineistoon (esim. Sivu tai Kansio), määräaika (ao. kuvassa 1) näytetään Aikajana-lohkossa (ao. kuvassa 2) Katsaus kursseistani -näkymässä.

expectedcompletion.png

Suoritusehtojen lukittuminen

Kun yksikin osallistuja tekee suorituksen, opiskelijoiden edistymisen asetukset lukittuvat. Jos lukitsemisen jälkeen haluat muuttaa asetuksia, sisällön aiempi suoritusmerkintä poistuu. Tämä aiheuttanee opiskelijoissa hämmennystä. Näin ollen opiskelijoiden edistymisen asetukset kannattaa määritellä vasta, kun olet varma asetuksista.

Mitä tapahtuu, jos poistaa lukituksen suoritusvalinnoista

Kun klikkaat Poista lukitus suoritusvalinnoista ja tallennat muutokset, kaikki suorituksen seurannat ko. sisällöstä poistuu. Jos olet määritellyt uudet ehdot, ne tulevat voimaan.

  • Jos uusi ehto on "Opiskelijat voivat itse merkitä tämän kohteen tehdyksi", kaikkien aiempi suoritusmerkintä muuttuu suorittamattomaksi huolimatta edellisistä asetuksista.
  • Riippuen ehdosta, Moodle saattaa päivittää tehtävän tehdyksi kurssin osallistujille.
    • Jos ehtona on sisällön avaaminen, kohde muuttuu opiskelijalla tekemättämäksi huolimatta siitä, onko opiskelija avannut sisällön aiemmin.
    • Suurin osa muista ehdoista päivittyy oikein ehtoja muokatessa kesken kurssin.

Jos ehtoa päivittää opiskelijan ollessa kurssilla, päivitykset näkyvät heillä muutaman minuutin viiveen jälkeen.

Kurssin asetukset

Edistymisen seurannan voi laittaa päälle ja pois kurssin Toimintovalikosta kohdasta Muokkaa asetuksia > Suoritusten seuranta > Ota opiskelijoiden suoritusten seuranta käyttöön = Kyllä/Ei (Boost-teema) tai Ylläpitovalikosta (Classic-teema).

Kohdassa Näytä aktiviteettien suorittamisen ehdot opettajana voit myös päättää, näkyykö suoritusehdot kurssin etusivulla ko. aktiviteetin alapuolella. Ehdot näkyvät aina avaamalla ko. aktiviteetti/aineisto. Jos kyseessä on kohde Ohjeteksti, Verkko-osoite tai Tiedosto, jonka opiskelija itse merkitsee tehdyksi, näkyy ehto "Merkitse tehdyksi" aina etusivulla.

Useiden aktiviteettien muokkaus

Voit muuttaa kurssin suorituksen seurannan oletusasetuksia tai useamman sisällön suorituksen seurannan ehtoja yhdellä kertaa kohdassa Toimintavalikko > Kurssin suoritus.

Aktiviteettien oletusasetukset Voit valita yhden tai useamman aktiviteetin tai aineiston, ja määritellä niille haluamasi oletusasetuksen suorituksen seurannan ehdoiksi. Jos esimerkksi haluat, että tentit ovat läpäisty aina tietyllä pistemäärällä, voit määritellä sen täällä. Huomaa, että oletusasetus tulee vain niihin kohteisiin, jotka on lisätty oletusasetusten muuttamisen jälkeen.

Useiden aktiviteettien muokkaus Voit määritellä haluamasi edistymisen seurannan ehdot yhteen tai useampaan olemassaolevaan kohteeseen samalla kertaa. Esimerkiksi jos haluat, että neljään tenttiin muutetaan sama läpäisyarvosana ehdoksi, voit tehdä sen täällä.

Raportti: Aktiviteettien suoritus

Opettaja näkee edistymisen seurannan raportin kohdasta Toimintovalikko > Lisää > Raportit > Aktiviteettien suoritus (Boost-teema) tai Ylläpitolohkosta (Classic-teema)

Raportissa opettaja voi merkitä sisällön suoritetuksi opiskelijan puolesta klikkaamalla ko. kohdetta opiskelijan kohdalla.

Raportissa kohteita voi suodattaa aktiviteettityypin, aktiviteettien Moodle-alueen järjestyksen tai aakkostaen opiskelijan nimen mukaan. Malline:Moodle 3.11

Kuvakkeet

Automaattinen vs. manuaalinen edistymisen seuranta
completion-auto-n.svg
Ruutu, jossa katkonaiset ääriviivat Kohde tulee suoritetuksi automaattisesti. Esimerkiksi Tentti-aktiviteetissa kun valittuna "Näytä tämä kohde tehdyksi kun ehdot täyttyvät".
completion-manual-n.svg
Ruutu, jossa kiinteät ääriviivat Opiskelija merkitsee itse kohteen tehdyksi. Esimerkiksi Tiedosto-aineistossa, jossa valittuna "Opiskelijat voivat itse merkitä tämän kohteen tehdyksi".
Suorituksen tila
completion-manual-n.svg
completion-auto-n.svg
Tyhjä ruutu Kohdetta ei ole suoritettu.
completion-manual-y.svg
completion-auto-y.svg
Sininen merkki Kohde tehty, eikä läpäisyarvosana ole käytössä. Esimerkiksi hyväksymisrajaa ei ole ko. aktiviteetissa tai sitä ei ole määritelty.
completion-auto-pass.svg
Vihreä merkki Suoritettu vaaditulla arvosanalla.
completion-auto-fail.svg
Punainen ruksi Kohdetta ei ole suoritettu eikä suoritus ole mahdollinen. Esimerkiksi kaikki Tentti-aktiviteetin suorituskerrat on käytetty saavuttamatta läpäisyarvosanaa.
Opettaja merkinnyt tehtävän tehdyksi
completion-auto-y-override.svg
completion-manual-y-override.svg


completion-manual-n-override (1).svg
Ruutu, jossa punaiset ääriviivat Opettaja on merkinnyt tehtävän tehdyksi opiskelijan puolesta.

Edistymisen seuranta ja lohkot

Edistymisen seurannan tukena voi hyödyntää lohkoja: